Hartauskirjoitus vko 15. Minna Tanska "Minä lähden kalaan" Mitä ihminen tekee, kun hän on kokenut jotakin järisyttävää? Kun on ensimmäisistä järistyksistä asettunut, voi tehdä mieli askaroida juuri sitä, minkä parhaiten osaa. Tuttujen puuhien keskellä voi koettua sulatella ja mieltään asetella tuntien, että jokin on sentään ... WebJul 18, 2024 · Hartauskirjoitus: Jeesus kuoleman voittaja. Elämme parhaillamme piinaviikkoa, jota myös kärsimys- ja hiljaiseksi viikoksi kutsutaan. Hartauskirjoitus: Avaimenhaltijana. Hartauskirjoitus: Avaimenhaltijana. Eilen esittelin oman työalani toimintaa seurakunnan uusille luottamushenkilöille. Siinä porukassa monet kasvot ovat …
Etusivu - Iitin seurakunta
WebApr 8, 2024 · Hartauskirjoitus: Kärsimyksen sunnuntai. Pälkäneen kirkon alttaritaulu. Viides paastonajan sunnuntai, jota vietimme 3. huhtikuuta, on nimeltään kärsimyksen sunnuntai. Olemme matkalla kohti pääsiäistä ja sovitusta. Syvän paastonajan alkaessa on edelleen luontevaa tutkia omaa hengellistä tilaa, omaa suhdetta kirkon ydinviestiin ... WebJan 29, 2024 · Hartauskirjoitus: Jeesus kuoleman voittaja. Elämme parhaillamme piinaviikkoa, jota myös kärsimys- ja hiljaiseksi viikoksi kutsutaan. Hartauskirjoitus: Avaimenhaltijana. Hartauskirjoitus: Avaimenhaltijana. Eilen esittelin oman työalani toimintaa seurakunnan uusille luottamushenkilöille. Siinä porukassa monet kasvot ovat … keynote business presentation templates
Usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä - Sydän-Hämeen Lehti
WebJun 3, 2024 · Hän on koko maailman Luoja, joka rakastaa meitä. Hän on Poikansa Jeesuksen kautta syntiemme sovittaja. Hän pitää uskostamme huolta Pyhän Hengen … WebPsalmi 103, hartauskirjoitus . 1. Daavidin virsi. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. 2. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, 3. hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, 4. joka lunastaa sinun henkesi ... WebHartauskirjoitus Kunnallislehdessä 28.2. 2024, aiheena Joh. 8:46-59, (tässä hieman täydennettynä). Ei ole yhdentekevää, mitä vastaamme otsikon kysymykseen, eli mitä … islandaire air conditioner filters